tiistai 25. tammikuuta 2011

Keltainen, punaverinen ja puoliverinen

Heh, taas jumituin kaupan hevi-osastolle täydellisesti, ja tämän kertainen syy on nämä mehevät keltaiset hedelmät, appelsiinit. Appelsiini on oikeastaan omenan kanssa parivaljakko jota löytyy jokaisen itseään kunnioittavan kauppiaan valikoimaan. Silloin tällöin normaali lajikkeiden lisäksi eksyy vähän erikoisuuksia kuten veriappelsiiniä.

Noin vuosi sitten tutustuin veriappelsiiniin ensimmäistä kertaa, ja ihmetys oli suuri. Nimensä veroinen kyllä, appelsiini jonka hedelmäliha ja mehu on violetinpunaista. Sitten sain kuulla valistavaa tietoa vanhemmilta että heidän nuoruudessaan veriappelsiini oli aika normaali ja verigreipistä ei ollut puhettakaan. Nykyään asia on kupsahtanut toisinpäin, verigreippi on normaali ja veriappelsiini se erikoisuus kaupan hyllyillä. Aina kun veriappelsiiniä on sattunut olemaan kaupassa olen ostanut vaihtelun vuoksi muutaman hedelmän. Sillä saa myös pientä keskustelun tynkää työpaikan kahviossa jos muuta ei hihasta nouse ;).

'Navel'-appelsiini, veriappelsiini ja puoliveriappelsiini
Oikeastaan tämän päivän appelsiini innostus ei lähtenyt veriappelsiinista, vaan kaupassa sellaisella nimellä kulkeva appelsiini kuin puoliveriappelsiini!!  Kuvan järjestys siis on; ensin normaali appelsiini ('Navel'-lajike), veriappelsiini ja puoliverinen. Koko matkan kotia päin mielessäni pohdin mitä siinä on puoliveristä, kuoressa näytti olevan hieman sitä punaisuutta, mitä ilmestyy oikein kypsiin veriappelsiineihin.Tuossa pienet kuvailmat minun appelsiinipäivän hedelmistä, erikoisuuksista en tiedä lajikkeita, mikä on harmi sinäänsä.

'Navel'-appelsiini

Tavallinen ja makoisa napa-appelsiini, jonka kuoret lähtee helposti "murahtaen" irti hedelmälihasta. Nyt tähän aikaan saa hyviä appelsiinejä ;)

Veriappelsiini

Sama järjestys: Normaali, veriappelsiini ja puoliverinen
Veriappelsiini on hyvinkin punainen tai osittain violetinpunertava appelsiini jonka mehu on voimakkaan punertavaa. Kuori punastuu hyvinkin voimakkaasti hedelmän vanhetessa. Veriappelsiinin maku on hyvin erillainen, se on happamampi ja jonkin verran aromaattisempi ja syvällisempi tavallisiin appelsiineihin verrattuna.Veriappelsiiniä voi hyvin käyttää värjäämään muuten kalvakoita mehuja antamaan niihin väriä ja lämpöä. Tämä on kokemisen arvoinen hedelmä, jota näkyy kaupoissa silloin tällöin.

Puoliveriappelsiini

Nimensä mukaan tämä on sekoitusta tavallista ja veriappelsiinia. Lajike jota söin muistutti ulkoasullisesti tavallista appelsiiniä, sillä erolla että kuori oli hiukan punertava ja lohkoissa näkyi pieniä punertavia läikkiä. Nämä pisteet eivät näkyneet hedelmän puolikkaassa (kuvassa), eikä ne vaikuttaneet pahemmin mehun väriin kuten kuvasta voi nähdä. Maku muistuttaa appelsiiniä, mutta on hivennen happamampi, mutta makuerot lopulta ovat lajike kohtaisia. Puoliverinen on sekoitus kumpiakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita kysymyksiä, mielipiteitä ja ripaus muuta mitä mieleen tulee. Voit kirjoittaa myös nimettömänä.