tiistai 11. toukokuuta 2010

Miniatyyri pähkinä, eli maapahkinä kokeilun jatkoa

Jatkoa tekstille Maapähkinä koe: idätys, eli jos et ole lukenut niin kannattaa lukea jotta ymmärrät tämän tekstin sisältöä.

Kuten olin jo aikaisemmin kirjoittanut, niin aloitin maapähkinöillä kokeilun jossa viljelin siemeniä eripäin ja kuorittuna ja kuorimattomana. Nyt kerron mitä on tapahtunut viime kerran jälkeen kun asettelin juuria kasvattaneet taimet takaisin multaan.

Aloitetaan M1:stä. Vieressä on kuva siitä minkalainen kyseinen kasvi on tätä nykyään. Ensimmäinen huomio minkä pistin merkille ahtaissa oloissa kasvaneista maapähkinöistä; ne olivat kuin miniatyyrejä syvässä mullassa kasvaneihin verrokkeihin verrattuna. Olen siis keksinyt maapähkinä bonsain!



M3 ja M6:sen kasvu on tyrehtynyt jostain käsittämättömästä syystä sen jälkeen kun siemenet nousivat mulan pinnalle. Yksi (ja hyvä ) syy voi olla se etteivät kasvit liiaksi ole tykästyneet siihen mullasta pois ja takaisin käytännöstä, jonka jouduin suorittamaan kuvatakseni kasvien juuret. Jatketaampas juuri jutuilla.

Vieressä on kuva verrokki maapähkinästä (kuorittu siemen) joka oli saanut kasvaa koko elämänsä ajan syvämultaisessa ruukussa. Kuvasta voi todellakin huomata miten paljon kasvi kasvattaa juuria mullan pinnalla näkyvään osaan verrattuna. Miltei kaksinkertaisesti.

M4 siemen osasi lopulta kääntyä pienessä ruukussa oikein päin ja lähteä kasvamaan, tosin tämä voi johtua siitä että saatoin siirtää pähkinää tietoisesti parempaan asentoon, mutta uskotaan tällä kertaa kasvien nokkeluuteen. Siirsin tämän kasvin kasvamaan toisen verrokki kappaleen viereen isompaan ruukkuun. M5 heitin jo bioastiaan sillä sen kasvussa ei näkynyt enää merkittäviä muutoksia, sama kohtalo varmasti seuraa M3:sta ja M6:sta.


"Sirkkalehdet" kasvun säätelijöitä?

Vieressä oleva kuva on otettu yksilöstä jonka kylvin muutama kuukausi sitten. Viime kuukauden alussa tämä jäi vahingossa  liian kirkkaaseen valoon ja lehtien reunat paloivat, eikä kasvi siitä tointunut. Viime viikonlopussa otin kasvin pois ruukusta ja sain ihmeekseni huomata heikon juuri kasvuston. Vaikka kyseinen kasvi oli kokenut elämänsä alkupuolella kovia, niin kuitenkin epäilen jotain muuta syytä.

Maapähkinän nuoruudessa siemenen puolikkaat vihertyvät ja aukeavat levälleen kuin sirkkalehdiksi. Kyseisen yksilön, ja alussa mainitun miniatyyri pähkinän siemenen puolikkaat alkoivat homehtua. Lopulta riuhtasin puolikkaat irti siinä pelossa että kasvi heikkenee homeen takia. Nyt sain todellakin huomata juurikasvun heikentyneen verrattuna ylemmässä kuvassa olevaan nuorempaan yksilöön. Sääteleekö siemenenpuolikkaat kasvua vai johtuuko heikko juurikasvu homeesta, vai molempien vaikutuksesta? No sitä saa vielä pohtia toistaiseksi.

3 kommenttia:

  1. Onpas kiva, että joku muukin tekee testejä, itse tosin vähän pienemmässä mittakaavassa ja kesäkurpitsan siemenien kanssa eli vähäsen turvallisemmalla maalla... :)

    VastaaPoista
  2. Mitäs "ei turvallista" maapähkinöissä on, ei ne käsiin räjähdä. :) Oma peruste testeille on, ettei sitä voi oppia ja löytää uutta, jos ei tutki ja katso.

    VastaaPoista
  3. Mututuntumalta: Moni kasvi käyttää omia osiaan vararavintona heikkoina hetkinä. Esimerkiksi pimeässä ne surkastuttavat lehtiään kun käyttävät niitä energiaksi. Siemenissä on myös energiaa, jotta kasvi jaksaa itää. Ehkä nuo pois nappaamasi puolikkaat olivat taimelle vararavintona, ja kun se vietiin, kasvu heikkeni?

    VastaaPoista

Kirjoita kysymyksiä, mielipiteitä ja ripaus muuta mitä mieleen tulee. Voit kirjoittaa myös nimettömänä.