perjantai 4. kesäkuuta 2010

Raivatun metsän satoa

Nonii, sitä ei ole kerinnyt suunnata yhtään ajatusta tännepäin kun edellinen viikko on mennyt kiirreissä kuusentaimien merkeissä. Miltei näen vieläkin unissani punaisen pottiputken ja punaisen vasun täynä kuusen taimia, ja hakkuuaukeata riittämiin.

Ja sitten niihin kasveihin. Seuraavanlaisia näkyi kevätkesäisessä maisemissa hakkuu aukealla ja ympäristössä:

Metsätähden lehdet muuttuvat tummiksi liian auringon vaikutuksesta. Tämä kasvi varmasti väistyy muutaman vuoden päästä hakkuu aukeilta.

Hento Suo-orvokki on lehtojen ja kosteikkojen pikkuinen somistaja.



Aho-orvokki on suo-orvokin suurempi kukkainen sukulainen. Piristää maisemaa ruohotuppaiden seassa.
 Nuokkuhelmikkä.
Tähän väliin jotain elävää (siis eläin elävää). Tuolaisen nappasin ranta kosteikosta. Poseeraus kuvan jälkeen päästin tyynen rauhallisesti käyttäytyvän sammakon takaisin luontoon. Sai nyt opetuksen ettei kannata liikkua tarkkasilmäisten ihmisten seurassa.

 Tämän kuvan kohdalta ei enää voi puhua elävästä. Kyseessä on suomen suurimman nisäkkään luonnollisen kuoleman jäänteet. Tässä siis kaikki mitä hirvesstä jää jäljelle noin seitsemässä vuodessa. Muutama kylkiluu, selkärankaa jne...

Sitten siirytään suostuneen lammen rantaan. Lakan kukinto. Toivottavasti syksylläkin maa olisi yhtä oranssi kuin nyt valkoinen.
Tämä pinkki kukka on yksinkertaisesti suokukka. Ilman kukintoa kyseisen kasvin voi sekoittaa suopursuun samanlaisen lehtimuotonsa takia.
Tälläistä kasvia minä en sitten ollut nähnyt ennen edellistä viikkoa. Heti tämä kukka pongahti suomen luonnon kukkien kauneuslistalla top-5:seen. Myöhemmin selvisi, että kasvi on Raate.
Tässä vielä lähikuvaa, jossa tulee esille kukan kauneus.

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti omat metsät Konnevedellä soisivat jälleen ihanan ja suuren lakka sadon niinkuin toissa vuonna. Viime kesän sato meni hallan takia todella pieneksi. Jos on hyvä lakka vuosi niin marjaa tulee todella paljon. :P

    VastaaPoista
  2. Niin toivottavasti lakkaa saisi edes omaan käyttöön jonkin verran.

    VastaaPoista

Kirjoita kysymyksiä, mielipiteitä ja ripaus muuta mitä mieleen tulee. Voit kirjoittaa myös nimettömänä.